Nyt en aikonut kirjoittaa kuntosalilla tehtävistä sarjoista, vaan niistä joita tuo tunteita herättävä näköradio meille tällä hetkellä tarjoaa. Olisi mukava tietää, kuinka monta tuntia päivässä nykyään lapsiperheissä katsotaan televisiota tai se on päällä taustamölynä, vaikka sitä kukaan ei katsoisikaan, kuin ehkä sivusilmällä vilkuillen.
Olen lukenut muutamia tutkimuksia tai niihin perustuvia artikkeleita (joita en nyt ehdi lähteä metsästämään) siitä, että televisio olisi hyvä pitää suljettuna, mikäli sitä ei kukaan katso ja etenkään vauvojen ei tarvitse vielä sitä tuijottaa, koska eivät pysty suodattamaan sen tarjontaa . Lisäksi jatkuva taustamöly, on se sitten musiikista tai televisiosta johtuvaa, hidastaa vauvojen puheenkehitystä ja puhumaan oppimista. Tästä syystä (ja muutenkin) meillä on oikeastaan aina ollut sellainen sääntö, että televisio avataan vasta sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan. Eli omia ohjelmia katsotaan aikaisintaan kello 20.30 eteenpäin.
Esikoisemme täyttää toukokuussa 3-vuotta, joten hän tykkää jo katsoa Pikku Kakkosta, Franklinia, Kaapoa, Muumeja, Titi-Nallea tms. pienille lapsille suunnattuja ohjelmia. Pojan kanssaan olemme tehneet sellaisen käytännön, että aamulla voidaan katsoa edellisen illan Pikku Kakkonen nauhalta tai niitä muita lastenohjelmia DVD:ltä sitten kun kaikki aamutoimet on tehty ja aamiainen reippaasti syöty. Tämän ajan käytän aina itse tehokkaasti, sillä silloin saan itse syötyä aamiaisen loppuun, laitettua kuopuksen ja itseni päiväkuntoon sekä siivottua keittiön, pedattua sängyt, ripustettua pyykit jne. Tämän jälkeen suljemme television ja siirrymme yhdessä leikkien pariin joko sisälle tai ulos, ilmasta riippuen.
Toisen kerran päivän aikana esikoinen saattaa vielä katsoa piirrettyjä päiväuniensa jälkeen maksimissaan puoli tuntia, kun laitan kuopusta toisille unille, sillä nukuttamisesta ei tulisi mitään, jos esikoinen pörräisi ympärillä. Televisio naulitsee niin hyvin tuollaisen pikkuisen (tai yleensäkin kaikki miespuoliset!) paikoilleen, ettei se tiedä muusta maailmasta yhtään mitään, ei näe tai kuule muuta kuin ruudun edessään. Tähän iltapäiväpiirrettyyn yhdistämme usein niin kutsutun "herkkupurkin", joka tarkoittaa hedelmiä, leipää yms. kipossa tarjoiltuna, ja sen saa syödä olohuoneessa piirrettyjä katsellen. Muuten meillä syödään pöydän ääressä keittiössä (paitsi lasten mentyä nukkumaan). Ei iltapala tuntuisi miltään, jos se pitäisi syödä pöydän ääressä!! :D
Näin vuoden alusta on taas alkanut uusia, koukuttaviakin sarjoja, joita olemme alkaneet mieheni kanssa seurata. Päivisin meillä on maksimissaan se pari tuntia aikaa televisiolle (eikä enempää kyllä tarvitsekaan!), joten siinä ajassa ehtii katsomaan jokaisen kotiäidin aivojen nollaus-sarjan Salatut Elämät sekä yhden tunnin mittaisen sarjan ja päivän sivistysannoksen, Kymppiuutiset. Siinä se ilta sitten menikin, valitettavan (?) usein television parissa, mutta se on meistä rentouttavaa, kun voimme nauttia iltapalaa sohvalla maaten, toinen toistemme jalkoja hieroen ja katsoen lempiohjelmiamme kynttilänvalossa.
Salattujen Elämien ja Kymppiuutisten lisäksi katsomistamme sarjoista löytyvät tällä hetkellä seuraavat--->
Maanantai: MTV 3 Klo 21.00 Panttivangit
Tiistai: Nelonen Klo 20.00 Master Chef Suomi
Keskiviikko: Nelonen Klo 21.00 Under The Dome
Keskiviikko: Sub Klo 22.00 Viikingit
Torstai: Liv Klo 20.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit
Perjantai: Nelonen Klo 20.00 The voice of Finland
Lauantai: Elokuva R-kioskilta vuokrattuna
(täällä kun ei muita leffavuokraamoja ole...)
Sunnuntai: Putous (TULEE LAUANTAINA MTV 3 Klo 19.30!)
(Kaikki kuvat lainattu Googlen kuvahausta!)
Kyllähän noita sarjoja ja ohjelmia tulisi vaikka millä mitalla, jo ilman maksullisia lisäkanavia, jos vain olisi aikaa katsoa niitä. Kaksi tuntia television katsomista päivittäin on kuitenkin oikein riittävästi meille, joskus olisi mukava viettää ilta ilman televisiota, esimerkiksi pelaamalla, lukemalla tai kuuntelemalla musiikkia, mutta tämä "haave" ei ole vielä kertaakaan täydellisesti toteutunut.. Ehkä olemme liian kangistuneita kaavoihimme, mutta toisaalta ne kaavat eli rutiinit tekevät arjestamme juuri meille täydellisen.
Mitä teillä katsotaan ja minkä verran päivästä te tai lapsenne viettävät aikaa television ääressä?? :)
Meillä telkkari pauhaa päivisin useamman tunnin päivässä just niinkuin ei pitäisi, eli taustalla ja Danikin katsoo aika paljon sarjoja ja dvd:itä, kun yritän hoitaa kotihommia ja vauvaa samalla. Tää talvi on vähän erilaista kuin kevät ja kesä, jolloin viihdytään paremmin ulkona. Sarjoista seurataan samoja kuin teillä muumeja lukuun ottamatta ja Palomies-Sami on nyt kuuminta hottia, joten sitä pitää katsoa joka päivä. Myös tabletti ja Youtube on käytössä jonkin verran.
VastaaPoista