Viikonloppu Oulussa!

Viime lauantaina heräsin kukonlaulun aikaan, laitoin itseni kuntoon, vedin aamupuuron nassuun,  nappasin kimpsut ja kampsut kainaloon, vauvan lisäksi ja hurautimme juna-asemalle, josta lähdimme pikajunalla kohti Oulua. Suunnitelmissa oli tavata useita ystäviäni entisessä kotikaupungissamme, käydä ihastelemassa joulun tunnelmaa ja toimimaan Joulupukin apurina. Matka ei onneksi kestänyt kuin alle 1,5 tuntia, joten viihdyimme mainiosti, eikä tarvinut laittaa ohjelmatoimistoa pystyyn, tosin mukaan otettu naistenlehti jäi lukematta, kuten aina. 

Oulussa satoi lunta, räntää, vettä, milloin mitäkin ja tuuli kovin (kuten aina). Mukava keli kävellä vaunujen kanssa kaupunkia ristiin rastiin  ja vielä kun osasin laittaa keliin ja kävelyyn sopivat kengät jalkaan niin kaikki sujui kuin tanssi! ...tai sitten ei. Korkeakorkoiset saappaat eivät ole paras vaihtoehto (etenkään sellaiselle joka ei koroilla normaalisti kävele), jos pitää kävellä koko päivä sisällä ja ulkona liukkaalla, kantaen samalla kädessä reilun 8kg kahvakuulaa ja työntää toisella kädellä täyteenlastattuja vaunuja välttäen osumasta jokaiseen vastaantulijaan tai vaihtoehtoisesti seinään. Taas oppi uutta!

Melkein yhtä hienot jouluvalot, kuin tässä Ylivieskan keskustassa... ;)

Huomioliivi toimii myös vaunuissa! :)

Iltaan mennessä lumet olivat ehtineet sulaa ja alkoi pakastaa...

.. ja seuraavana päivänä Oulu näyttäytyikin ihan eri valossa! 

Pakko myöntää, että ikävä tuli entistä kotikaupunkia (muutettiin Oulusta pois viime keväänä).

Siellä se meri näkyy! <3

Uutta pipoa lähdettiin etsimään ja sellainen löytyi, tupsumallinen! :)

Kotimatkalla opin taas uutta, nimittäin sen että Pendolinossa ei ole varsinaisia vaunupaikkoja, eikä vaunuja saa mitenkään kätevästi käytännössä minnekään. Olipa mukavaa olla tien tukkona junassa, joka oli käytännössä täynnä matkustajia isoine matkalaukkuineen. Invapaikalle lopulta päästiin ja siinä loppumatka vietettiin, äiti seisoi ja yritti näyttää ihmismäiseltä tuskaillessaan kuuden kipeän rakon kanssa, jotka ilmaantuivat varpaisiin, kiitos edellispäivän kävelyn. Ensi kerralla en yritä näyttää tyylikkäältä korkeakorkoisine saappaineni, vaan käytännöllisyys menee ulkonäön edelle! Jos näette jonkun tamppaavan värikkäissä kumisaappaissa pitkin Oulun keskustaa ja Stockmannin käytäviä, se olen sitten minä. Älkää pelästykö! :)

Oulussa löysin sisäisen mieheni Movemberin kunniaksi...

.. ja poikani tapasi ensirakkautensa, venäläisen tytön! Varsin onnistunut reissu meillä! :)

Tässä syy, miksi mulla on yleensä aina hiukset kiinni. Auts.

Kotiin palatessamme heitin korkkarit kaapin perälle, vaihdoin farkut verkkareihin ja vetäisin tukan kiinni. Sorvin ääreen oli palattu pienen irtioton jälkeen,  ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin meillä pyörii pesukone taukoamatta, ja vaatteista kuivaustelineillä  on tullut olohuoneen pysyvä sisustuselementti, jota lähden nyt muokkaamaan uuteen kirjavaan värimaailmaan! Palaamisiin!! <3 

Housut olivat puhtaina jalassa noin puolitoista minuuttia... <3

Vanha minä vs. Uusi minä

Paljon on tapahtunut reilussa parissa vuodessa, jos mietin tästä taaksepäin... Elämä on täysin erilaista kuin ennen, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Toki kavereita ei enää ehdi nähdä niin usein kuin aiemmin, mutta onneksi kaikilla on vähän samanlainen elämäntilanne niin ynmärrämme paremmin toistemme kiireisiä päiviä, eikä kukaan ota nokkiinsa. :) 

Mietin miten on mahdollista, että olin ennen lapsia fyysisesti huonommassa kunnossa kuin nyt olen, vaikka aikaa liikkua ja pitää huolta kropasta olisi ollut vaikka millä mitalla! Jos nyt on aikaa käydä kuntosalilla ja lenkkeilemässä pienistä lapsista huolimatta, niin silloinhan sitä vasta olisikin ollut aikaa, kun ei ollut ketään kenestä huolehtia, paitsi itsestä. Vinkkinä teille, joilla ei vielä jälkikasvua ole ja sitä haluatte, niin kannattaa nyt liikkua paljon ja pitää huolta itsestä, sillä jonain päivänä se kaikki muuttuu, (ainakin hetkellisesti)! Kohta on niin kiireinen ja hajamielinen, että unohtaa laittaa housut jalkaan lähtiessään kuntosalin pukkarin ovesta ulos! :D (no okei, paljastan että unohdin laittaa ulkohousut treenishortsien päälle, en siis lähtenyt pelkissä pikkuhousuissa ja toppatakissa! Se vasta olisikin ollut näky! :D)

Muutakin tässä naisessa on muuttunut kiireisen ja hajamielisen olemuksen sekä roikkuvien vartalonmuutosten lisäksi, nimittäin olen oppinut monia taitoja, kuten meikkaamaan perusmeikin alle viiteen minuuttiin kanniskellen samalla toisessa kädessä 8,5kg punttia (ennen peruslaittautumiseen meni ainakin parikymmentä minuuttia, vaikka oli molemmat kädet käytössä!). Olen oppinut myös tekemään tarpeeni ovi auki ja muiden silmäparien läsnäollessa (tiedä sitten onko se kovin tarpeellinen taito). Olen oppinut syömään ruokani kylmänä, myös puuron. Olen myös oppinut suuttumuksen sijaan vain huokaisemaan, kun uuteen vaaleaan huppariini sotketaan mustikkaa ja Arabian arvokas vanha astia särkyy palasiksi (Anteeksi mamma!). "Ei haittaa, äiti siivoo." Onnistuin myös  järjestämään keittiön kuntoon ruokailun jälkeen ja tiskaamaan isot ruuanlaittoastiat sama 8,5kg paino kainalossa, eli yhdellä kädellä!! (voi onnistua vain naisilta!;))

Näin me yhteistuumin laitettiin keittiö kuntoon!

Näihin muutoksiin, niin hyviin kuin vähemmän hyviinkin olen tyytyväinen, sillä se kertoo että ihminen voi muuttua tilanteen vaatimalla tavalla, jos vain haluaa. Myös entisestä bilebeibestä, lonkeron lipittäjästä ja herkkujen mässääjästä voi kuoriutua tällainen rauhaa, rautaa ja oikeaa ruokaa rakastava kotiäiti, joka ei vaihtaisi mitään sen entisen minän kanssa. 

...tai no.....           

...ehkä tissit.

 :)

Haastan teidät katsomaan omia vanhoja, muutaman vuoden takaisia valokuvianne ja huomaamaan muutoksen itsessänne. Onko vartalosi/ulkoinen habituksesi mihin suuntaan menossa ja jos suunta on mielestäsi väärä, niin ota itseäsi niskasta kiinni ja tartu toimeen! Ethän halua jatkaa matkaasi samaan, väärään suuntaan, sillä sieltä on aina pidempi matka palata takaisin, saati lähteä kohti sitä parempaa, oikeaa suuntaa.  Tsemppiä matkallesi! Muistathan, että kysyvä ei tieltä eksy! :) 

Alla vanhat minät vs. uusi minä ja kyllä uusi voittaa vanhat mennen tullen!! :) Tosin välillä voisi laittautua nätiksi, eikä vain olla tukka ponnarilla, ripsarisutaisut silmissä ja jumppavaatteet päällä! Ehkä sekin päivä taas koittaa, viimeistään ensi kesänä! :)

Itse olen ainakin monesti matkallani eksynyt ja nyt tuntuu, että vihdoin ja viimein olen löytänyt sen oikean polun, jota pitkin aion matkaani jatkaa. Takaan, että se tunne kun löytää sen oikean tien niiden umpikujien jälkeen (pätee myös miehiin! ;)), on jotain todella upeaa! Paljon parempaa kuin sen lonkeron lipittäminen tai sipsipussin popsiminen! Ja kun sen päätien on löytänyt mitä pitkin kulkea ja sitä on jo jonkin matkaa kulkenut, niin että se on tullut tutuksi, ei haittaa vaikka välillä pistäytyykin niillä sivupoluilla kurkistamassa, kun kuitenkin osaa palata takaisin sille oikealle tielle (enkä puhu nyt miehistä!! :D).  

Nauttikaa matkastanne, oli se sitten millainen hyvänsä! :) <3

Lainattu täältä

Rutiinit, arkemme apurit

"Riittävä uni ja hyvä ruokavalio ovat kaikkein tärkeimmät.", 

sanoo kouluterveydenhoitaja Saiju Koskelo Lapsemme-lehdessä 4/2013 olleessa artikkelissa: "Hyvä päivärytmi koostuu rutiineista". 

Artikkeli Lapsemme lehdessä 4/2013 s. 22-24

Artikkelissa kerrotaan kuinka tärkeää lapselle, niin isommalle kuin pienemmällekin, on säännöllinen vuorokausirytmi, joka tukee lapsen tervettä kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Unella on todella suuri rooli vastustuskyvyn ylläpidossa ja kasvuhormonin kehittymisessä. Unen aikana osa hermosoluista uudistuu ja elimistö palautuu päivän rasituksesta. Jokainen tietää itsekin, että huonosti nukutun yön jälkeen on huono ja tokkurainen olo, hermot tiukemmalla ja väsyttää. Samalta tuntuu myös lapsesta, jos se ei saa riittävästi unta ja lepoa vuorokauden aikana. "Huonosti nukutut yöt näkyvät ylivilkkautena, keskittymiskyvyttömyytenä ja pahantuulisuutena." eli nämä oireet saattavat johtua myös unen puutteesta esimerkiksi ADHD:n sijaan,  jonka leiman ylivilkas lapsi voi turhankin helposti saada. 

Meidän perheemme arki muodostuu rutiineista:

Heräämme noin kello 07.30. (mies herää aiemmin)

Syömme aamupalan klo 08. 

Teemme lähtöä ulos tai kerhoon klo 09. 

Tulemme sisälle klo 11.

Syömme lounasta yhdessä klo 11.30.

Poikamme nukkuu päiväunet klo 12-14/15.

Syömme välipalan yhdessä klo 15.

Leikimme sisällä klo 15-17 (jompikumpi käy kuntosalilla tai ei kumpikaan)

Syömme yhdessä päivällistä klo 17.

Lähdemme yhdessä ulos klo 18.

Tulemme sisään klo 19.

Syömme iltapalaa klo 19.30.

Pojallemme luetaan iltasatu klo 20.00

Poika nukahtaa klo 20.30-21. (jolloin laitan vauvan nukkumaan)

Nautimme yhteisestä ajastamme olohuoneen sohvalla klo 21-23 syöden iltapalaa, jonka jälkeen menemme yhdessä nukkumaan ennen puolta yötä.

Kuulostaako tylsältä? :) Sitä se ehkä voi jonkun mielestä olla, mutta ilman tätä vuorokausirytmitystä ja rutiineja ei meidän päivästä tulisi yhtikäs mitään (testattu ja todettu), joten vaikka kuinka kaavamaista nämä rutiinit olisivatkin, niin ainakin tulee tehtyä päivän aikana kaikki tarpeellinen ja poikien on helppo olla menossa mukana, kun tietävät mitä tuleman pitää ja osaavat valmistautua siihen. 

Meidän elämä ei tällä hetkellä kovin spontaania ole, syystä että lapset ovat pieniä ja tarvitsevat säännöllisen vuorokausirytmin, joka luo heille turvaa ja samalla se myös helpottaa vanhempien elämää (erityisen merkittävästi!!). Tuo vuorokausirytmi tuossa yllä on sellainen, johon pyrimme arkena ja viikonloppuna, ja joka pääsääntöisesti pitää paikkansa, mutta toki siihen tulee pieniä muutoksia ja aikataulullisia heittoja päivän tilanteiden mukaan. 

Meille tärkeintä on lastemme hyvinvointi (niin kuin toivomani mukaan kaikille vanhemmille) ja siksi haluamme koostaa vuorokauden niin, että se tukee poikiemme hyvää kasvua ja kehitystä parhaansa mukaan. (... ettei sitten tarvitse itseä syyttää, kun ne seiskaluokalla polttelee tupakkia Salen kulman takana muka piilossa ja kittaa energiajuomaa välitunnilla, kun siitä tulee "niin hyvä pärinä" päälle...:))

Huoh, nyt jo tulee niitä harmaita hiuksia, kun ajattelenkin asiaa, joka tosin on edessä vasta yli 10 vuoden päästä, että kyllähän sitä kannattaakin jo hyvissä ajoin murehtia! :) Tuleekohan musta kunnon "natsi-mutsi" vai sellainen, josta poikien kaveritkin tykkäävät (enkä tarkoita nyt SIINÄ mielessä)? :D Se mikä olisi "nastaa", niin kuulla poikien kavereiden suusta, että "Mennään teille syömään, kun teillä on niin hyvää ruokaa!" 



Pienen aasinsillan kautta tämän viikon ruokiin (ohjeita tulossa!)....

Lasagnea Kotikokin nettisivujen reseptiä muokaten.
Ihan törkeän hyvää (ei kai punaisesta maidosta ja juustosta koskaan huonoa tule!)

Välimerellistä kanaa ja täysjyväpastaa

Paistettua seitiä, täysjyvämakaronia ja kermaviilikastiketta.

Kalkkunanjauhelihakastiketta ja riisiä.

Mustikkainen terveyspommi

... että jos nämä ruuat kelpaavat poikien tuleville kavereille, niin tervetuloa meille syömään!! :) (... ehkä mä kymmenen vuoden päästä osaan kokata myös muutakin!) 


Palataanpa vielä rutiineihin ja arkeen, ettei mene liian helpoksi tämä homma.. :)

Kuulin tällä viikolla erään mieshenkilön sanovan jotenkin näin...

"Muistakaa vanhemmat, teidän ARKENNE on lapsenne LAPSUUS." 

Mielestäni erittäin osuvasti sanottu. Lapsella ei ole arkea vaan se on lapsuutta. Lapsuus on sitä aikaa, joka vaikuttaa ihmiseen kaikista voimakkaimmin, ja siihen millainen kenestäkin tulee, ainakin suurelta osin. Siksi olisi tärkeää tehdä arjesta sellainen, että se mahdollistaa lapselle hyvän ja turvallisen lapsuuden, rajoineen ja rakkauksineen, rytmeineen ja rutiineineen. 

Luokaa yhdessä perheellenne rutiinit, joita pyritte noudattamaan (ja joita myös lastenne hoitajat noudattavat. Ei pienen lapsen kuulu valvoa yhteentoista, edes mummolassa! :)), ne helpottavat arkeanne huomattavasti ja heti saatte lisää tunteja (tai ainakin minuutteja) vuorokauteenne, kun vältytte turhalta säätämiseltä. Rutiinit sopivat myös aikuisille, sillä kun päivittäisestä liikuntaharrastuksesta tekee itselleen rutiinin, niin se tulee tehtyä, kuten hampaiden harjaus. Vai jättääkö moni teistä aamuisin hampaat  pesemättä? Sitähän minäkin, ja liikunta on aivan yhtä tärkeää. 

Tästä se uusi päivä taas alkaa...

Pojat lähtivät päiväunille Nukkumatin kanssa ja mä lähdin haavemaailmaan uneksimaan ensi kesästä ja mahdollisesti tästä Kroatian saaresta nimeltä Korcula.... :) Onko jollekkin tuttu?

Kuva lainattu täältä

Mä niin näen itseni ja mieheni kävelemässä tuolla rantavedessä käsi kädessä (vain me kaksi, muita turistejahan ei heinäkuussa siellä ole ;)), poimien pohjasta kauniita valkoisia kiviä.....  (todellisuudessa varmaan tuskaillaan kuumuutta ja kirotaan jalkapohjia pisteleviä kiviä.. :D).....

Kuva lainattu täältä

.... ja istuskellaan tuolla rantabaarissa katsellen auringonlaskua ja nautiskellen drinksuja... ja katsotaan kateellisina niiden elämää, jotka ajelevat noilla huvijahdeillaan siemaillen shamppanjaa niiden kansilla.... :D 

Kuva lainattu täältä

Mutta onpahan aikamoisia mainoskuvia SOLFAKTOR onnistunut ottamaan! Mulle ainakin kelpais! Toivottavasti todellisuus ei ole toinen...  :)

Kuulumisiin! 

-Kristiina-

Kuva lainattu täältä

Lapsen suusta se totuus tulee...

Kun kissa on poissa, hiiri hyppii pöydällä. Niin se vain menee.

Olen yksin kotona lasten kanssa mieheni ollessa yövuorossa. Kello on kohta kaksitoista yöllä ja en ole edes ajatellut meneväni vielä nukkumaan (vaikka siellä pitäisi jo olla), koska en malta. On niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, kuten surffata netissä kun kerrankin on aikaa, ja näin kun  toinen ei ole sanomassa "Nyt nukkumaan sieltä!", niin eihän sitä malta vielä peiton alle kömpiä, ei sitten millään... :) Tiedän tämän kostautuvan aamulla, mutta se olkoon sen ajan murhe. 

On aivan mahtavaa, kun esikoinen on alkanut höpöttämään ja juttelemaan. Nyt sen kanssa voi oikeasti keskustella. Ja meidän salakielenkin se on jo hoksannut. Fiksu kaveri, isäänsä tullut. Välillä juttua tulee niin ettei siitä itse ymmärrä puoliakaan, mutta ei sillä  väliä, ajatushan se tärkein on.

En edes tiedä mistä kaikkialta se noita sanoja ja lauseita ammentaa, kun meillä ei kukaan ole puhunut esimerkiksi "unilääkkeestä" (saati käyttänyt sellaista!) ja silti se selitti ensimmäisenä isälleen tämän kotiutuessa miten äiti antoi unilääkettä päiväunille mentäessä! :D (Poika saa xylitol-pastillit ennen nukkumaan menoa ja puhuu niistä unipastilleina ja nyt flunssaisena sai avaavaa lääkettä ennen päiväunia, joten niistä varmaan yhdisti sanan "unilääke".) 

Samana päivänä poika kertoi isälleen miten "Matti" ajaa meidän autoa. Mieheni siitä leikillään laski yksi plus yksi (unilääke lapsille ja joku "Matti" ajaa kylään, hmmm...) Sori vaan, tämä kotiäiti ei ole mikään Desperate Housewife! :D Kyseessä oli siis Disneyn Autoista tuttu Martti-hinausauto, jonka nimen poika antoi meidän "Matsdalle", kun kerroin autoilla olevan omat nimet (merkit). Olen tullut siihen tulokseen, että tuon ikäisen sanaan ei voi luottaa, tai sitä on ainakin syytä epäillä hyvin vahvasti. :)

Lapsissa viehättää niiden aitous. Ne näyttävät tunteensa, sanovat sanottavansa suoraan, peittelemättä ja kaunistelematta, eivätkä puhu pahaa selän takana (ainakaan kovin pienet lapset). Aikuiset voisivat ottaa monessakin asiassa mallia lapsilta ja tämä on juuri yksi niistä asioista. Toki jonkunlainen suodatin on hyvä olla, ihan kohteliaisuussyistä, mutta asioista suoraan puhuminen ja tunteiden näyttäminen tekisivät usein elämän paljon helpommaksi, etenkin monissa työyhteisöissä. Selän takana pahaa puhuminen on asia, jota en voi sietää, en sitten yhtään. Jos on jotain sanottavaa tai valittamista, niin sanoo suoraan (kauniilla tavalla), ei ne asiat selän takana valittamalla parane, päinvastoin. Jos ei äänestä, ei voi valittaa. Sama pätee tässäkin asiassa. 

Myös silloin kun lapsi sanoo, että "Äitin pitää ostaa uudet tissit." (liian  pienet rintaliivit), olen kiitollinen siitä, ettei lapsellani ole vielä minkäänlaista suodatinta puheessaan. Kuka muu sen mulle kertoisi? Mieheni? Tuskin (vaikka siitä ehkä salaa haaveilisi). Varmasti ensi syksynä uusien tissien hankkiminen ei olisi ollenkaan hullumpi idea, sillä kyllähän jokainen tykkää mielumminen täysistä kuin tyhjistä ilmapalloista!  No joo, en ole nyt kuitenkaan plastiikkakirurgille menossa, jospa sinne liivikauppaan ensin... :)

Näitä pojan lausahduksia pitäisi kirjoitella ylös, kun ei niitä enää myöhemmin muista (hyvä jos muistan enää lasteni syntymämitat!) ja niitä on mukava sitten vuosien päästä yhdessä lueskella ja kertoa pojalle, kuinka välkky se on pienenä ollut. :) Ja tarinan opetushan oli, että jos poikani teille jotain kertoo, niin älkää uskoko sitä, etenkään jos hän väittää äidin syöneen salaa suklaata tai tuhlatessaan miehensä rahoja vaatteisiinsa, sillä sehän ei pidä alkuunkaan paikkansa! ;) 

Loppuun vielä pojan mahtava kommentti, kun lähdimme tänään mummilasta kotiin:

"Kiitos mummi pitsasta. Minä lähden nyt kotiin syömään oikeaa ruokaa. "

Mitä tohon voi muuta kommentoida, kuin että kymmenen vuoden päästä ulkoistan jollekin toiselle kaupassa käynnin ja kokkaamisen perheelle, sillä ruokaa tulee menemään aika tavalla!!

Oho, kello on jo yksi yöllä ja mies sanoi lähtiessään "Sä kuitenkin valvot johonkin yhteen!". Vastasin, että "En tietenkään valvo, taidan mennä jo kymmeneltä nukkumaan." Toisin kävi, mutta minkäs teet, välillä pitää nauttia omasta ajasta, oli se sitten mihin aikaan päivästä tahansa... :)

Tää lähtis nyt untenmaille, sillä muistin tässä juuri kirjoittaessani, että huomenna aamulla on kuopuksen neuvola (!!!) ja terveydenhoitaja kuitenkin kysyy "Jaahas, lapset ovat vähän valvottaneet..?" "Juu, lapsethan ne...." (ei suinkaan ole itseaiheutettuja nämä silmäpussit...) Lasten syyksi voi laittaa kaiken. Aina.

Nukkukaa hyvin! <3

-Krisse-

Toisille se uni maistuu! :)

Suklaajuustokakku

Tämän munattoman juustokakun tein isänpäiväksi ja teki hyvin kauppansa! On aika täyttävää ja makeaa, mutta jos suklaasta tykkää, niin tykkää tästäkin! :) Kakun kanssa sopii hyvin hieman kirpsakka marjakastike tai survotut marjat (vadelma, mansikka).

Ohje löytyy uusimmasta Prikka-lehdestä 11/2013 s. 52 ja ainekset Prismasta.

POHJA:

200g Digestive-keksejä (eli puolet paketista, käytin halvinta merkkiä)

2 rkl tummaa kaakaojauhetta (käytin Fazerin)

75g voita

TÄYTE:

200g tummaa leivontasuklaata (käytin Rainbown)

5 liivatetta (oli oikein riittävästi!)

2dl kuohukermaa/vispikermaa

2dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (käytin Floran)

180g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Creme Bonjourin tavallista)

200g turkkilaista jogurttia

3/4dl sokeria

- hienonna pohjan keksit (käytin minigrippussia ja kaulinta, en hienontanut ihan hiekaksi)

- sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sulatettu voi.

- vuoraa irtopohjavuuan pohja (halk. 24cm) leivinpaperilla (halutessasi myös kaistaleet reunoihin), painele seos pohjalle ja nosta kylmään hetkeksi (kelmu päälle).

- laita liivatteet yksitellen kylmään veteen (suorakaiteen muotoinen astia) likoamaan 10min ja sillä aikaa...

- Vatkaa kerma vaahdoksi. 

- Sulata suklaa (250W) 20 sekunttia kerrallaan välillä sekoittaen.

- Sekoita suklaa tuorejuuston sekaan, lisää vaniljakastike sähkövatkaimella suklaa-tuorejuustoseokseen. 

- Lisää joukkoon myös turkkilainen jogurtti ja sokeri. 

- Lisää liivatevesiseos täytteeseen HUOLELLISESTI sekoittaen sähkövatkaimella (kiehauta 2rkl vettä, puserra liivatelehdet vedestä ja lisää kuumaan veteen, sekoita kunnes liukenevat TAI niinkuin itse teen eli purista liivatteet yksitellen kämmenessä "kuivaksi", nosta mikronkestävään pieneen kannuun/kippoon, kaada hieman liivatevettä sekaan (muutama ruokalusikallinen) ja laita mikroon täydelle teholle hetkeksi (mikrossamme 40s on sopiva aika), sekoita ja kaada ohuena norona täytteen sekaan toisella kädellä sähkövatkainta käyttäen ja huolellisesti sekoittaen. 

Näin ei tullut yhtään klimppejä! :))

- Lisää kermavaahto lusikalla ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan viilentyneen pohjan päälle ja tasoita pinta. 

- Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Irrota kakku vuoan reunoista veitsellä leikaten (jos ei ollut leivinpapereita reunoissa) ja nosta tarjoiluvadille (tarvitset mahdollisesti apukäsiä!), koristele tummalla suklaalla tai haluamallasi tavalla! Tarjoa lisänä marjakastiketta.

Makeaa mahan täydeltä (ihan kirjaimellisesti)!

Onneksi viikonloppu on ohi, ei olisi enempää herkkuja tähän mahaan mahtunut! Paitsi että äsken söin vielä viimeisen palan suklaajuustokakkua ja ei kovin hyvä olo siitä tullut, etenkään kun mahassa oli jo ennestään pari pientä kakun palasta eiliseltä! Pienet suklaaöverit siis ja olo on sen mukainen... Tästä voi siis päätellä, että pidin InShapessa taukoa ja vedettiin herkkuja oikein urakalla! 

Lihamureketta, uunijuureksia ja itsetehtyjä lohkopottuja.
Huom! Murekkeen päällä juustoa! Tästä se herkuttelu lähti! :D 

Kokeilin Pätkismuffineiden munatonta reseptiä ja hyvin nämä tekivät kauppansa! :) (resepti tulossa!)

Onneksi treenasin salilla lauantaina, sunnuntaina ja tänään aamulla ja lisäksi lauantaina käytiin 1,5 tunnin lenkillä vaunujen kanssa, niin oli vähän varaakin herkutella, tosin ohjeen mukaan yhdessä suklaajuustokakun palassa oli 400 kcalia ja mä söin niitä päivän aikana vaivaiset kolme palaa, joten aika kovat treenit saa tehdä, ennenkuin ne on poltettu! :) Sen siitä saa kun on ensin muutaman viikon täysin ilman herkkuja ja sitten  antaa itselleen vapaat kädet, niin hommahan karkaa ihan lapasesta.... :)

Laitan tähän muutaman "pukkaripose/-pullistelu"-kuvan olkapää-ojentaja ja rinta-hauistreenin jälkeen viikonlopulta... Samalla näkyy tämänhetkistä kuntoa. Ensimmäistä kertaa eläessäni huomaan lihaksia jännittäessä vähän muhkuroita hartioissa eli epäkkäissä, jotka johtuvat muustakin kuin hartiajumeista... :) Jes, jotain tulosta näkyvissä, vaikkakin hyvin pientä sellaista! Taas motivaatio kasvoi! :) 

Eiliseltä aamupäivän puistoilulta... Ilma oli upea ja silti oltiin ainoat puistossa! Outoa. 

Toinen matkustaja karkasi metsään...

Löydätkö hänet? :)

Palataanpa vielä viikonlopun herkutteluun.... 

Tämän koko viikonlopun kestävä herkuttelu sai siis alkunsa perjantaiaamuna käydessäni puntarilla ja eteeni ilmestyi luku, jota en ole nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen!! Luvun kaksi ensimmäistä numeroa on ollut tavoitteeni jo pitkään, mutta aikuisiällä en siihen ole aiemmin päässyt. Vautsi vau! Piti tarkistaa maitopurkilla ja pojalla toimiiko vaaka vai näyttääkö mitä sattuu! :) Suht paikkansa piti.

Piti testata vaaàn toimivuus... :D

Päätin, että nyt kun olen painon suhteen tavoitteeni saavuttanut, niin voin "vähän" herkutella ja maistaa leipomiani suklaamuffinsseja. Ja minähän niitä maistoin, kuten maistoin (voiko kolmen pullan syömistä kutsua enää maistamiseksi?) anopin tekemiä korvapuusteja, isänpäivän suklaajuustokakkua (useita paloja!), juustosalaattia, lusikkaleipiä, Fazerin sinistä.... Tuli siis "hieman" herkuteltua viikonlopun aikana ja niinhän siinä kävi, että vaaka näytti maanantaina 66,7kg eli kilot tuli takaisin, sinänsä ei hirveä yllätys. :D  Mutta kaikesta aina oppii ja niin oppi tästäkin. Kuten sanonta sanoo, "Ahneella on piiiiip loppu." 

Ja sitten Isänpäivän syömisiin.... vesi herahtaa kielelle vieläkin muistellessani kaikkia tarjottavia.. nam nam.. Onneksi äiditkin saavat osansa näistä herkuista, vaikka vain isejä varten ne ostetaan ja tehdään! :)

Isänpäivän aamu alkoi näillä herkuilla...

... joita seurasi kolmen ruokalajin Isänpäivän herkkulounas kakkukahveineen anoppilassa...

.. ja jatkui vielä kotona itsetekemälläni Suklaajuustokakulla (ohje tulossa!) ja vadelma-mansikka"kastikkeella"...

Nähtävästi mulla on vähän sama ongelma sokeripitoisten herkkujen ja leivonnaisten suhteen, kuin useimmilla entisillä alkoholisteilla tai tupakoitsijoilla, että parempi olla kokonaan ilman kuin ottaa (tai siis yrittää ottaa) vain vähän. Jos antaa pikkusormen, se vie koko käden. 

Herkuttelusta huolimatta ei varsinaista henkistä morkkista kuitenkaan tullut, koska olin itse päättänyt herkutella,  mutta jos olisin ns. sortunut eli olisin yrittänyt olla ilman ja silti löytänyt itseni pulla suussa, niin olisi harmittanut epäonnistumiseni. Toki tiedän syöneeni aivan liikaa herkkuja (en tarkoita mitään ahmimista, vaan että syön päivän aikana esimerkiksi kaksi pullaa yhden sijaan) ja olo on ollut sen mukainen, mutta tiedän että nyt taas normaaliin ruokailurytmiin palatessani olo paranee ja homma jatkuu samalla mallilla kuin ennenkin. Niin kuin joskus sanoin, ei se elämä yhteen pullaan (tai kahteen tai kolmeen..) kaadu ja ei muuta kuin eteenpäin sanoi mummo lumessa tai paremminkin hiiri ratsailla....! :)

Ja vielä MYÖHÄSTYNEET ONNITTELUT JOKAISELLE ISÄLLE JA ISOISÄLLE!!! :) 

Ilman teitä ei olisi meitä! :) <3

Anopin kaunista käsialaa.