Lapsen suusta se totuus tulee...

Kun kissa on poissa, hiiri hyppii pöydällä. Niin se vain menee.

Olen yksin kotona lasten kanssa mieheni ollessa yövuorossa. Kello on kohta kaksitoista yöllä ja en ole edes ajatellut meneväni vielä nukkumaan (vaikka siellä pitäisi jo olla), koska en malta. On niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, kuten surffata netissä kun kerrankin on aikaa, ja näin kun  toinen ei ole sanomassa "Nyt nukkumaan sieltä!", niin eihän sitä malta vielä peiton alle kömpiä, ei sitten millään... :) Tiedän tämän kostautuvan aamulla, mutta se olkoon sen ajan murhe. 

On aivan mahtavaa, kun esikoinen on alkanut höpöttämään ja juttelemaan. Nyt sen kanssa voi oikeasti keskustella. Ja meidän salakielenkin se on jo hoksannut. Fiksu kaveri, isäänsä tullut. Välillä juttua tulee niin ettei siitä itse ymmärrä puoliakaan, mutta ei sillä  väliä, ajatushan se tärkein on.

En edes tiedä mistä kaikkialta se noita sanoja ja lauseita ammentaa, kun meillä ei kukaan ole puhunut esimerkiksi "unilääkkeestä" (saati käyttänyt sellaista!) ja silti se selitti ensimmäisenä isälleen tämän kotiutuessa miten äiti antoi unilääkettä päiväunille mentäessä! :D (Poika saa xylitol-pastillit ennen nukkumaan menoa ja puhuu niistä unipastilleina ja nyt flunssaisena sai avaavaa lääkettä ennen päiväunia, joten niistä varmaan yhdisti sanan "unilääke".) 

Samana päivänä poika kertoi isälleen miten "Matti" ajaa meidän autoa. Mieheni siitä leikillään laski yksi plus yksi (unilääke lapsille ja joku "Matti" ajaa kylään, hmmm...) Sori vaan, tämä kotiäiti ei ole mikään Desperate Housewife! :D Kyseessä oli siis Disneyn Autoista tuttu Martti-hinausauto, jonka nimen poika antoi meidän "Matsdalle", kun kerroin autoilla olevan omat nimet (merkit). Olen tullut siihen tulokseen, että tuon ikäisen sanaan ei voi luottaa, tai sitä on ainakin syytä epäillä hyvin vahvasti. :)

Lapsissa viehättää niiden aitous. Ne näyttävät tunteensa, sanovat sanottavansa suoraan, peittelemättä ja kaunistelematta, eivätkä puhu pahaa selän takana (ainakaan kovin pienet lapset). Aikuiset voisivat ottaa monessakin asiassa mallia lapsilta ja tämä on juuri yksi niistä asioista. Toki jonkunlainen suodatin on hyvä olla, ihan kohteliaisuussyistä, mutta asioista suoraan puhuminen ja tunteiden näyttäminen tekisivät usein elämän paljon helpommaksi, etenkin monissa työyhteisöissä. Selän takana pahaa puhuminen on asia, jota en voi sietää, en sitten yhtään. Jos on jotain sanottavaa tai valittamista, niin sanoo suoraan (kauniilla tavalla), ei ne asiat selän takana valittamalla parane, päinvastoin. Jos ei äänestä, ei voi valittaa. Sama pätee tässäkin asiassa. 

Myös silloin kun lapsi sanoo, että "Äitin pitää ostaa uudet tissit." (liian  pienet rintaliivit), olen kiitollinen siitä, ettei lapsellani ole vielä minkäänlaista suodatinta puheessaan. Kuka muu sen mulle kertoisi? Mieheni? Tuskin (vaikka siitä ehkä salaa haaveilisi). Varmasti ensi syksynä uusien tissien hankkiminen ei olisi ollenkaan hullumpi idea, sillä kyllähän jokainen tykkää mielumminen täysistä kuin tyhjistä ilmapalloista!  No joo, en ole nyt kuitenkaan plastiikkakirurgille menossa, jospa sinne liivikauppaan ensin... :)

Näitä pojan lausahduksia pitäisi kirjoitella ylös, kun ei niitä enää myöhemmin muista (hyvä jos muistan enää lasteni syntymämitat!) ja niitä on mukava sitten vuosien päästä yhdessä lueskella ja kertoa pojalle, kuinka välkky se on pienenä ollut. :) Ja tarinan opetushan oli, että jos poikani teille jotain kertoo, niin älkää uskoko sitä, etenkään jos hän väittää äidin syöneen salaa suklaata tai tuhlatessaan miehensä rahoja vaatteisiinsa, sillä sehän ei pidä alkuunkaan paikkansa! ;) 

Loppuun vielä pojan mahtava kommentti, kun lähdimme tänään mummilasta kotiin:

"Kiitos mummi pitsasta. Minä lähden nyt kotiin syömään oikeaa ruokaa. "

Mitä tohon voi muuta kommentoida, kuin että kymmenen vuoden päästä ulkoistan jollekin toiselle kaupassa käynnin ja kokkaamisen perheelle, sillä ruokaa tulee menemään aika tavalla!!

Oho, kello on jo yksi yöllä ja mies sanoi lähtiessään "Sä kuitenkin valvot johonkin yhteen!". Vastasin, että "En tietenkään valvo, taidan mennä jo kymmeneltä nukkumaan." Toisin kävi, mutta minkäs teet, välillä pitää nauttia omasta ajasta, oli se sitten mihin aikaan päivästä tahansa... :)

Tää lähtis nyt untenmaille, sillä muistin tässä juuri kirjoittaessani, että huomenna aamulla on kuopuksen neuvola (!!!) ja terveydenhoitaja kuitenkin kysyy "Jaahas, lapset ovat vähän valvottaneet..?" "Juu, lapsethan ne...." (ei suinkaan ole itseaiheutettuja nämä silmäpussit...) Lasten syyksi voi laittaa kaiken. Aina.

Nukkukaa hyvin! <3

-Krisse-

Toisille se uni maistuu! :)