Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Vanha minä vs. Uusi minä

Paljon on tapahtunut reilussa parissa vuodessa, jos mietin tästä taaksepäin... Elämä on täysin erilaista kuin ennen, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Toki kavereita ei enää ehdi nähdä niin usein kuin aiemmin, mutta onneksi kaikilla on vähän samanlainen elämäntilanne niin ynmärrämme paremmin toistemme kiireisiä päiviä, eikä kukaan ota nokkiinsa. :) 

Mietin miten on mahdollista, että olin ennen lapsia fyysisesti huonommassa kunnossa kuin nyt olen, vaikka aikaa liikkua ja pitää huolta kropasta olisi ollut vaikka millä mitalla! Jos nyt on aikaa käydä kuntosalilla ja lenkkeilemässä pienistä lapsista huolimatta, niin silloinhan sitä vasta olisikin ollut aikaa, kun ei ollut ketään kenestä huolehtia, paitsi itsestä. Vinkkinä teille, joilla ei vielä jälkikasvua ole ja sitä haluatte, niin kannattaa nyt liikkua paljon ja pitää huolta itsestä, sillä jonain päivänä se kaikki muuttuu, (ainakin hetkellisesti)! Kohta on niin kiireinen ja hajamielinen, että unohtaa laittaa housut jalkaan lähtiessään kuntosalin pukkarin ovesta ulos! :D (no okei, paljastan että unohdin laittaa ulkohousut treenishortsien päälle, en siis lähtenyt pelkissä pikkuhousuissa ja toppatakissa! Se vasta olisikin ollut näky! :D)

Muutakin tässä naisessa on muuttunut kiireisen ja hajamielisen olemuksen sekä roikkuvien vartalonmuutosten lisäksi, nimittäin olen oppinut monia taitoja, kuten meikkaamaan perusmeikin alle viiteen minuuttiin kanniskellen samalla toisessa kädessä 8,5kg punttia (ennen peruslaittautumiseen meni ainakin parikymmentä minuuttia, vaikka oli molemmat kädet käytössä!). Olen oppinut myös tekemään tarpeeni ovi auki ja muiden silmäparien läsnäollessa (tiedä sitten onko se kovin tarpeellinen taito). Olen oppinut syömään ruokani kylmänä, myös puuron. Olen myös oppinut suuttumuksen sijaan vain huokaisemaan, kun uuteen vaaleaan huppariini sotketaan mustikkaa ja Arabian arvokas vanha astia särkyy palasiksi (Anteeksi mamma!). "Ei haittaa, äiti siivoo." Onnistuin myös  järjestämään keittiön kuntoon ruokailun jälkeen ja tiskaamaan isot ruuanlaittoastiat sama 8,5kg paino kainalossa, eli yhdellä kädellä!! (voi onnistua vain naisilta!;))


Näin me yhteistuumin laitettiin keittiö kuntoon!


Näihin muutoksiin, niin hyviin kuin vähemmän hyviinkin olen tyytyväinen, sillä se kertoo että ihminen voi muuttua tilanteen vaatimalla tavalla, jos vain haluaa. Myös entisestä bilebeibestä, lonkeron lipittäjästä ja herkkujen mässääjästä voi kuoriutua tällainen rauhaa, rautaa ja oikeaa ruokaa rakastava kotiäiti, joka ei vaihtaisi mitään sen entisen minän kanssa. 

...tai no.....           

...ehkä tissit.

 :)

Haastan teidät katsomaan omia vanhoja, muutaman vuoden takaisia valokuvianne ja huomaamaan muutoksen itsessänne. Onko vartalosi/ulkoinen habituksesi mihin suuntaan menossa ja jos suunta on mielestäsi väärä, niin ota itseäsi niskasta kiinni ja tartu toimeen! Ethän halua jatkaa matkaasi samaan, väärään suuntaan, sillä sieltä on aina pidempi matka palata takaisin, saati lähteä kohti sitä parempaa, oikeaa suuntaa.  Tsemppiä matkallesi! Muistathan, että kysyvä ei tieltä eksy! :) 


Alla vanhat minät vs. uusi minä ja kyllä uusi voittaa vanhat mennen tullen!! :) Tosin välillä voisi laittautua nätiksi, eikä vain olla tukka ponnarilla, ripsarisutaisut silmissä ja jumppavaatteet päällä! Ehkä sekin päivä taas koittaa, viimeistään ensi kesänä! :)






Itse olen ainakin monesti matkallani eksynyt ja nyt tuntuu, että vihdoin ja viimein olen löytänyt sen oikean polun, jota pitkin aion matkaani jatkaa. Takaan, että se tunne kun löytää sen oikean tien niiden umpikujien jälkeen (pätee myös miehiin! ;)), on jotain todella upeaa! Paljon parempaa kuin sen lonkeron lipittäminen tai sipsipussin popsiminen! Ja kun sen päätien on löytänyt mitä pitkin kulkea ja sitä on jo jonkin matkaa kulkenut, niin että se on tullut tutuksi, ei haittaa vaikka välillä pistäytyykin niillä sivupoluilla kurkistamassa, kun kuitenkin osaa palata takaisin sille oikealle tielle (enkä puhu nyt miehistä!! :D).  



Nauttikaa matkastanne, oli se sitten millainen hyvänsä! :) <3



Lainattu täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti