"Riittävä uni ja hyvä ruokavalio ovat kaikkein tärkeimmät.",
sanoo kouluterveydenhoitaja Saiju Koskelo Lapsemme-lehdessä 4/2013 olleessa artikkelissa: "Hyvä päivärytmi koostuu rutiineista".
![]() |
Artikkeli Lapsemme lehdessä 4/2013 s. 22-24 |
Artikkelissa kerrotaan kuinka tärkeää lapselle, niin isommalle kuin pienemmällekin, on säännöllinen vuorokausirytmi, joka tukee lapsen tervettä kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Unella on todella suuri rooli vastustuskyvyn ylläpidossa ja kasvuhormonin kehittymisessä. Unen aikana osa hermosoluista uudistuu ja elimistö palautuu päivän rasituksesta. Jokainen tietää itsekin, että huonosti nukutun yön jälkeen on huono ja tokkurainen olo, hermot tiukemmalla ja väsyttää. Samalta tuntuu myös lapsesta, jos se ei saa riittävästi unta ja lepoa vuorokauden aikana. "Huonosti nukutut yöt näkyvät ylivilkkautena, keskittymiskyvyttömyytenä ja pahantuulisuutena." eli nämä oireet saattavat johtua myös unen puutteesta esimerkiksi ADHD:n sijaan, jonka leiman ylivilkas lapsi voi turhankin helposti saada.
Meidän perheemme arki muodostuu rutiineista:
Heräämme noin kello 07.30. (mies herää aiemmin)
Syömme aamupalan klo 08.
Teemme lähtöä ulos tai kerhoon klo 09.
Tulemme sisälle klo 11.
Syömme lounasta yhdessä klo 11.30.
Poikamme nukkuu päiväunet klo 12-14/15.
Syömme välipalan yhdessä klo 15.
Leikimme sisällä klo 15-17 (jompikumpi käy kuntosalilla tai ei kumpikaan)
Syömme yhdessä päivällistä klo 17.
Lähdemme yhdessä ulos klo 18.
Tulemme sisään klo 19.
Syömme iltapalaa klo 19.30.
Pojallemme luetaan iltasatu klo 20.00
Poika nukahtaa klo 20.30-21. (jolloin laitan vauvan nukkumaan)
Nautimme yhteisestä ajastamme olohuoneen sohvalla klo 21-23 syöden iltapalaa, jonka jälkeen menemme yhdessä nukkumaan ennen puolta yötä.
Kuulostaako tylsältä? :) Sitä se ehkä voi jonkun mielestä olla, mutta ilman tätä vuorokausirytmitystä ja rutiineja ei meidän päivästä tulisi yhtikäs mitään (testattu ja todettu), joten vaikka kuinka kaavamaista nämä rutiinit olisivatkin, niin ainakin tulee tehtyä päivän aikana kaikki tarpeellinen ja poikien on helppo olla menossa mukana, kun tietävät mitä tuleman pitää ja osaavat valmistautua siihen.
Meidän elämä ei tällä hetkellä kovin spontaania ole, syystä että lapset ovat pieniä ja tarvitsevat säännöllisen vuorokausirytmin, joka luo heille turvaa ja samalla se myös helpottaa vanhempien elämää (erityisen merkittävästi!!). Tuo vuorokausirytmi tuossa yllä on sellainen, johon pyrimme arkena ja viikonloppuna, ja joka pääsääntöisesti pitää paikkansa, mutta toki siihen tulee pieniä muutoksia ja aikataulullisia heittoja päivän tilanteiden mukaan.
Meille tärkeintä on lastemme hyvinvointi (niin kuin toivomani mukaan kaikille vanhemmille) ja siksi haluamme koostaa vuorokauden niin, että se tukee poikiemme hyvää kasvua ja kehitystä parhaansa mukaan. (... ettei sitten tarvitse itseä syyttää, kun ne seiskaluokalla polttelee tupakkia Salen kulman takana muka piilossa ja kittaa energiajuomaa välitunnilla, kun siitä tulee "niin hyvä pärinä" päälle...:))
Huoh, nyt jo tulee niitä harmaita hiuksia, kun ajattelenkin asiaa, joka tosin on edessä vasta yli 10 vuoden päästä, että kyllähän sitä kannattaakin jo hyvissä ajoin murehtia! :) Tuleekohan musta kunnon "natsi-mutsi" vai sellainen, josta poikien kaveritkin tykkäävät (enkä tarkoita nyt SIINÄ mielessä)? :D Se mikä olisi "nastaa", niin kuulla poikien kavereiden suusta, että "Mennään teille syömään, kun teillä on niin hyvää ruokaa!"
Pienen aasinsillan kautta tämän viikon ruokiin (ohjeita tulossa!)....
Meille tärkeintä on lastemme hyvinvointi (niin kuin toivomani mukaan kaikille vanhemmille) ja siksi haluamme koostaa vuorokauden niin, että se tukee poikiemme hyvää kasvua ja kehitystä parhaansa mukaan. (... ettei sitten tarvitse itseä syyttää, kun ne seiskaluokalla polttelee tupakkia Salen kulman takana muka piilossa ja kittaa energiajuomaa välitunnilla, kun siitä tulee "niin hyvä pärinä" päälle...:))
Huoh, nyt jo tulee niitä harmaita hiuksia, kun ajattelenkin asiaa, joka tosin on edessä vasta yli 10 vuoden päästä, että kyllähän sitä kannattaakin jo hyvissä ajoin murehtia! :) Tuleekohan musta kunnon "natsi-mutsi" vai sellainen, josta poikien kaveritkin tykkäävät (enkä tarkoita nyt SIINÄ mielessä)? :D Se mikä olisi "nastaa", niin kuulla poikien kavereiden suusta, että "Mennään teille syömään, kun teillä on niin hyvää ruokaa!"
Pienen aasinsillan kautta tämän viikon ruokiin (ohjeita tulossa!)....
![]() |
Lasagnea Kotikokin nettisivujen reseptiä muokaten. Ihan törkeän hyvää (ei kai punaisesta maidosta ja juustosta koskaan huonoa tule!) |
![]() |
Välimerellistä kanaa ja täysjyväpastaa |
![]() |
Paistettua seitiä, täysjyvämakaronia ja kermaviilikastiketta. |
![]() |
Kalkkunanjauhelihakastiketta ja riisiä. |
![]() |
Mustikkainen terveyspommi |
... että jos nämä ruuat kelpaavat poikien tuleville kavereille, niin tervetuloa meille syömään!! :) (... ehkä mä kymmenen vuoden päästä osaan kokata myös muutakin!)
Palataanpa vielä rutiineihin ja arkeen, ettei mene liian helpoksi tämä homma.. :)
Kuulin tällä viikolla erään mieshenkilön sanovan jotenkin näin...
"Muistakaa vanhemmat, teidän ARKENNE on lapsenne LAPSUUS."
Mielestäni erittäin osuvasti sanottu. Lapsella ei ole arkea vaan se on lapsuutta. Lapsuus on sitä aikaa, joka vaikuttaa ihmiseen kaikista voimakkaimmin, ja siihen millainen kenestäkin tulee, ainakin suurelta osin. Siksi olisi tärkeää tehdä arjesta sellainen, että se mahdollistaa lapselle hyvän ja turvallisen lapsuuden, rajoineen ja rakkauksineen, rytmeineen ja rutiineineen.
Luokaa yhdessä perheellenne rutiinit, joita pyritte noudattamaan (ja joita myös lastenne hoitajat noudattavat. Ei pienen lapsen kuulu valvoa yhteentoista, edes mummolassa! :)), ne helpottavat arkeanne huomattavasti ja heti saatte lisää tunteja (tai ainakin minuutteja) vuorokauteenne, kun vältytte turhalta säätämiseltä. Rutiinit sopivat myös aikuisille, sillä kun päivittäisestä liikuntaharrastuksesta tekee itselleen rutiinin, niin se tulee tehtyä, kuten hampaiden harjaus. Vai jättääkö moni teistä aamuisin hampaat pesemättä? Sitähän minäkin, ja liikunta on aivan yhtä tärkeää.
![]() |
Tästä se uusi päivä taas alkaa... |
Pojat lähtivät päiväunille Nukkumatin kanssa ja mä lähdin haavemaailmaan uneksimaan ensi kesästä ja mahdollisesti tästä Kroatian saaresta nimeltä Korcula.... :) Onko jollekkin tuttu?
![]() |
Kuva lainattu täältä |
Mä niin näen itseni ja mieheni kävelemässä tuolla rantavedessä käsi kädessä (vain me kaksi, muita turistejahan ei heinäkuussa siellä ole ;)), poimien pohjasta kauniita valkoisia kiviä..... (todellisuudessa varmaan tuskaillaan kuumuutta ja kirotaan jalkapohjia pisteleviä kiviä.. :D).....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti