Parhaimmat lahjani

"Se joka lahjansa kadottaa, se onnensa menettää." sanotaan vanhassa sananlaskussa (tai ainakin mieheni on näin minulle opettanut :)). Etenkin lapsilta saadut lahjat tulee säästää ja niitä vaalia muistojen laatikossa. Mutta entä sitten, kun saa rakkaalta pojaltaan lahjaksi itse tehdyn upean kaulakorun, joka on tehty TUOREISTA KORISTEOMENOISTA!? :D

Sävy sävyyn aamutakin kanssa :)

Mihin sen säilön, niin että voin sen 20-vuoden kuluttua ottaa esille ja näyttää pojalle, minkä yllätyksen äidille teki? Ei taida tuo kaulakoru sitten enää näyttää ihan yhtä kauniilta kuin nyt, kun väri on vaihtunut hehkuvan punaisesta ruskean homeiseksi  ja tuoksukin on varmasti aikamoinen! :D Vai miltähän se näyttäisi vuosien päästä, jos sen kaappiini säilöisin...hmmm.. pitäisiköhän testata!  Ehkä taidan kuitenkin vain ottaa siitä paljon kuvia ja näyttää niitä sitten hänelle, ja mehän saadaan siitä kiva metsäretki, kun käydään viemässä se vaikka oravaäidille lahjaksi! :) 

Tämän kun laittaa näin omenoille allergisena kaulaan,
niin sehän on siedätyshoitoa parhaimmillaan!! :D

Lahjoja on aina mukava saada ja vielä mukavampi antaa, etenkin sellaisia, joista tietää toisen pitävän ja yllätyksethän toimii aina, ainakin meillä! :) Eikä sen lahjan tai yllätyksen tarvitse oikeasti mikään iso olla, pieni timanttikin riittää!! ;) Ei vaisinkaan, vaan ajatushan se tärkein on, oikeasti. Ihanintahan on se, kun toinen on ajatellut juuri sua ja käyttänyt hieman energiaansa (aika/raha/vaiva yms.) siihen.

Ymmärrän toki, jos nainen ei ole täysin innoissaan saatuaan lahjaksi mieheltään vaa`an ja ladyshaven, ilman että on niitä pyytänyt tai edes vihjannut jotain siihen suuntaan. Voi olla että silloin se pelkkä ajatus hyvästä lahjasta ei ihan riitä. Mutta näitä sattuu ja tapahtuu, eikä se maailma siihen kaadu. Itse en muistaakseni ole saanut vielä yhtä ainutta lahjaa elämäni aikana, joka olisi herättänyt negatiivisia tunteita, kuten "Miten toi nyt tollaisen lahjan osti? Hei haloo, mitä oikein ajattelit? Et ainakaan minua." 

Kohta alkaa taas postiluukuista tipahdella joulun mainoslehtisiä, jotka pursuavat hyviä lahjaideoita jokaiselle. Meidän perheessä päätettiin tänä jouluna kokeilla sellaista, ettei anneta toisille mitään lahjoja, ei siis yhtä ainutta lahjaa, vaan joulun jälkeen lähdetään yhdessä ostoksille käyttämään niitä rahoja, jotka olisi lahjoihin menneet ja ostetaan niitä asioita, joita OIKEASTI tarvitsemme ja loput laitetaan säästöön ensi kesän pientä lomamatkaa ajatellen... 


Jos jonnekkin tuonne pääsisi ensi kesänä viikonlopuksi kullan kanssa kaksin, niin olisihan se aika ihanaa!! :) 

(Kuvat täältä: http://www.aurinkomatkat.fi/itavalta/zell-am-see)

Vaikka rakastankin lahjojen antoa, niin meinaan pysyä tässä päätöksessämme ja voihan niitä lahjoja antaa sitten muinakin aikoina, ei aina tarvitse olla syntymäpäivä tai joulu, vaan ihan tavallinen arkipäiväkin käy toisen piristämiseen. Itse hemmottelin miestäni viime viikolla järjestämällä meille tunnelmallisen illan, kun hän palasi iltavuorosta kotiin ja olin saanut lapset nukkumaan. Sen sijaan olisin voinut toteuttaa vaihtoehto b:n, joka olisi ollut huomattavasti kurjempi  eli kaataa hänen niskaansa kaikki se ketutus, joka päivän aikana oli itseeni imeytynyt, mutta valitsin (kerrankin!) toisin ja molemmilla oli mukavaa! :) 

Niin kliseistä kuin se onkin, 

olen elämäni parhaimmat lahjat jo saanut 

ja kiitän heistä jokaikinen päivä. 

Esikoinen reilu 4kk.

Kuopus samanikäisenä.

Nyt nämä hymynaamani heräsivät päiväunilta, joten on taas leikin aika! :) Palaamisiin!!