Jeee!! Tämä mun "Sporttisempi Syyskuu" sai hyvän startin, kun pääsin ensimmäisen viikon tavoitteeseeni eli sain tehtyä viikon aikana kolme salitreeniä (selkä-hauis-vatsa, rinta-olka-ojentaja ja jalat) sekä kolme hikilenkkiä, joista kaksi oli pidempiä peruskestävyyttä parantavia (syke 120-140) ja yksi vauhtikestävyyttä kasvattava (syke 150-170). Toinen tavoitteeni oli tälle viikolle, että kulutan 2000 kcal kuntoliikunnan avulla eli silloin kun oikeasti lähden hikoilemaan ja kasvattamaan kuntoa, en silloin kun lähden esim. vaunujen kanssa käymään puistossa. Sykemittari näyttää, että viime viikolla liikunnalla kulutettuja kaloreita kertyi 2050, jes!! :)
 |
Liikunnan iloa! |
Viikonloppu meni mukavissa merkeissä, paitsi että esikoiselle iski nuhakuume, jonka vuoksi ei päästy nauttimaan koko porukalla ihanasta ulkoilusäästä! Harmi homma, mutta ensi viikonloppuna sitten pienelle ruskaretkelle perheen kanssa! :) Perjantaina 6.9. täällä oli Kauppojen yö, jolloin jotkin kaupat olivat auki klo 24 saakka ja kaupunki oli valaistu ulkotulin ja ohjelmaa riitti alkuillasta myöhään yöhön. Prisman pihallakin tapahtui...
 |
Prismasta ei kannata kaljaa varastaa, kun siellä on vähän järeämmät toimet! ;) |
Meidän perhe ei Kauppojen yöhön osallistunut muuten kuin käymällä Match Showssa Prisman parkkiksella koiria ja vartiointinäytöstä katsomassa (edellinen kuva), josta esikoinen löysi meille sopivan koiran..... tai sitten ei... Jännä ettei poika yhtään pelännyt, vaikka Irlannin susikoiran säkä oli poitsun pään korkeudella! :)
 |
Poseeraisitko itse yhtä reippaasti suhteessa samankokoisen eläimen rinnalla!? :) |
Prismasta ostettiin vähän leffanameja illaksi, tarjouksessa kun olivat ja viime kerrasta on aikaa. Kävi hauska tuuri, kun molemmat tekivät omat pussinsa ja aivan eri karkkeja otettiin, niin silti pussit olivat grammalleen samanpainoiset kun niitä kotona verrattiin! :D
 |
Pitäiskö lotota, kun näin hyvä tuuri on? |
 |
Tunnelmointia Stallonen parissa... :D Avioliiton "romanttinen ilta"... :) |
 |
Kaura-omenapaistos ja mustikka-kaurapaistos tuoksuivat taivaalliselle! |
Sunnuntaina päätin repäistä ja kokeilla aamusalia, kun päiväksi oli muuta ohjelmaa luvassa ja en halunnut salia turhaan jättää väliin. Olin salilla puoli yhdeksältä ystäväni kanssa ja hyvin rauhallista oli, pari iäkkäämpää naista siellä treenasi, joten saimme olla ja tehdä kaikessa rauhassa ja muutaman kuvankin pystyi nappaamaan... :)
 |
Smith-kyykky
|
 |
Aasinpotkut taljassa |
 |
Kyllä muuten tunsi kuinka rasva tirisi ahterista! :D |
 |
Pokka petti! :) |
 |
Suorinjaloin maastaveto vaatii keskittymistä... :D |
 |
Jalkaprässissä jännitti |
Tehokkaan tunnin jalkatreenin jälkeen suuntasin vauhdilla kotiin suihkuun ja syömään, jotta ehdein yhdeltätoista alkavalle Ravinnon ja Hyvinvoinnin -luennolle Hyvän Olon Lähde -messut tapahtumaan. Mainonta taisi olla kokonaan unohtunut messujen järjestäjiltä, sillä mistään en ollut niistä aiemmin kuullut tai lukenut, kuin vasta lauantaina vaunulenkillä satuin kävelemään messualueen ohi ja silloin ne olivat jo alkaneet. Olisi ollut mukava käydä myös lauantaina, mutta ei mahda mitään, ensi vuonna sitten! :) Infoa messuista löytää TÄÄLTÄ
Ohessa muutama huonolaatuinen kännykällä napattu kuva messuista...
 |
Missä kaikki messuvieraat ovat...? |
 |
Huhuu.... |
 |
Messuilla olisi päässyt kuulemaan tulevaisuutensa,
mutta mä elän mielummin tietämättä siitä sen enempää.. :) |
 |
Hieman erilainen kahvilan tarjonta, mitä yleensä on! :) |
 |
Siitä voi napata kahvilassa tehtyjen smoothien ohjeen! |
 |
Mun messukaveri :)
(suurimman osan ajasta kyllä nukkui rintarepussa, reipas messulainen!) |
Se viikko oli taas siinä ja uusi viikko jo alkoikin, NIIN JA SALKKARIT!! Nyt saa taas ripustettua aivot kunnolla narikkaan ja sitähän jokainen kotiäiti kaipaa! :D Minä ainakin, etenkin tämän illan jälkeen, huoh.
Mies on iltavuorossa ensimmäistä kertaa, pojat nuhakuumeessa (tosin esikoisella silti on virtaa riittänyt vähän liiaksikin) ja mulla lihakset niin jumissa eilisestä salista ja vauvan kantamisesta ettei ole aikoihin ollutkaan, hyvä kun liikkeelle pääsee. Vähän jännitti miten pärjään, mutta illasta selvittiin ehjin nahoin ja vähin hermostumisin :), pojat nukkuvat (vihdoin ja viimein) ja nyt aion käpertyä sohvalle haudutetun teen ja ruisleipien kanssa valmiina viskaamaan aivot narikkaan. Se on Moro!
 |
Treenin jälkeen kaikkensa antaneena ja ah niin hikisenä ja nälkäisenä jaksaa vielä hymyillä, koska tekee juuri sitä mistä tykkää! :) Tee sinäkin ja löydä liikunnan ilo!
Palaamisiin! <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti