Nyt ei ole kyse mistään viruksen tai bakteerin aiheuttamasta taudista, eikä myöskään karvaisen luita hautaavan otuksen aiheuttamasta kuumeesta (jonka aika tulee varmasti taas joskus), eikä missään nimessä lattioita itsellään pyyhkivän, rintaa purevan ja paljon sotkua tekevän pienen ihmeen kuumeilusta, kun sellainen löytyy jo tästä huushollista (enkä tarkoita nyt miestäni! ;)), vaan kyseessä on matkakuume!! :)
Teimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen lomamatkamme ulkomaille (JOS perus-laivaristeilyjä ei lasketa, enkä niitä laske) viime vuonna elokuussa, kun kävimme juhlistamassa toisillemme sitoutumista ikuisiksi ajoiksi, ikuiseen kaupunkiin (Roomaan, jos joku ei tiennyt :)). Tuolloin päätimme joka vuosi käydä jossain ulkomailla kahdestaan, vaikka vain ihan pienelläkin piipahduksella.
Tämä matkustussuunnitelma tosin jo "epäonnistui" tänä vuonna. kun pieni lattioita pitkin menevä kuolamoottorimme syntyi. Mutta ensi vuodeksi ei ole suunnitteilla mitään maata mullistavaa, ei ainakaan mitään näin suurta tai pientä, miten sen nyt sanoisi, joten jospa silloin pääsisimme piipahtamaan jossain vähän kauempana kuin näissä ympäryskunnissa, joissa tuli viime kesänä vierailtua! :) Vaikka Alavieska, Nivala ja Oulainen hyvin viehättäviä ovatkin omalla tavallansa, niin kyllä sitä kaipaa tuonne meren toiselle puolelle, pelkkä joki ei enää riitä... :)
Päätin nyt aloittaa ensi kesän matkamme suunnittelun hakemalla poikien kanssa kasan matkaoppaita paikallisesta matkatoimistosta, joita voimme yhdessä mieheni kanssa sitten sohvalla katsella, ja samalla fiilistellä tulevaa reissua... :)
Matkatoimistossa sanoivat, että oppaita ei enää juuri ole, kun kaikki löytyy netistä. Argh. Mielestäni on ainakin aivan ihanaa katsella niitä oppaita, joissa voi kääntää sivua ja tehdä merkintöjä, kuin tuijottaa ruutua ja tuskailla netin jumiutumista väärällä hetkellä. Vaikka onhan netti kätevä monessa asiassa, mutta se voisi olla vain lisänä, eikä vanhaa hyvää mallia tarvitsisi aina purkaa. Mutta siis, oppaita saatiin kuitenkin muutama plärättäväksi, joten eiköhän näillä alkuun päästä! :)
Onko teillä hyviä vinkkejä, ideoita tai kokemuksia mukavista kaupunkilomakohteista Euroopassa, joissa voisi viettää ihanan miniloman miehensä kanssa (n. 3vrk)?? :)
Pelkästään shoppailu ja rannalla makaaminen eivät ole meidän juttuja, joten kohteen pitäisi olla sellainen, jossa olisi paljon nähtävää, niin luonnon juttuja kuin ihmisen tekeleitäkin, ja yöelämässä olisi myös hauska vierailla pitkästä aikaa... :)
Itävallan upeat vuoirstomaisemat, Etelä-Euroopan pitkät rannat ja oikeasti lämmin ilmasto, Italian suussasulava ruoka, Pariisin tunnelma ja romantiikka, Prahan ja Saksan upea historia sekä vaikuttavat rakennelmat vai kenties Islannin moniulotteinen ja henkeäsalpaavan kaunis luonto...? Siinäpä sitä on pähkäilemistä! :) Valmista pakettimatkaa emme kuitenkaan ajatelleet ottaa, vaan itse katsoa sopivat lennot ja hotelli, niin saa mieleisensä kokonaisuuden ja jää enemmän "pätäkkää porsasteluun"! :)
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
![]() |
Lainattu TÄÄLTÄ |
Minkä näistä sinä valitsisit ja miksi? :)
Muistattehan että huomenna klo 10 päättyy Isänpäivän arvonta, johon voit osallistua tykkäämällä, jakamalla ja/tai liittymällä lukijaksi!!! :)
Täältä voit TYKÄTÄ Facebookissa: Tahto tehdä HYVÄÄ ja tässä linkki aiempaan postaukseen, jossa on säännöt, palkinnot yms. OSALLISTU ARVONTAAN! KIITOS!!! :)
Lauantain jatkoja ja palaamisiin! <3
Katselin joskus noita minilomia, ja viivähdin lueskelemassa sellaista muutamanpäivän mittaista pikkujoululomaa, joka oli tuossa itsenäisyyspäivän "pitkän viikonlopun" aikaan Itävallassa. En muista yksityiskohtia mutta mielessäni ajattelin että olis makia tehdä ukon kanssa pikku vaelluksia, joissa varmaan riittäis haastetta noissa maastoissa. Ja tietysti hillittyä herkuttelua pikkujouluillallisilla. Niin ja joululahjaostoksia.
VastaaPoistaHei! Kuulostaa hyvältä!! Tuohon aikaa meinattiin viime vuonna lähteä reissuun, mutta kaikki matkat oli todella kalliita itsenäisyyspäivän tienoilla, niin iski piheys ja matka jäi haaveeksi.. :) Osaavat kyllä rahastaa, kun tietävät että silloin olisi halukkaita matkustamaan! Noita ns. joulumarkkinoita ollaan myös mietitty vaihtoehtona, Saksassa ja varmasti Itävallassa olisi todella tunnelmallista silloin ja mä kyllä rakastan sitä joulun tunnelmaa... <3
Poista